Topi-Keittiöt

Varastohalli rakentui nopeasti ja vaivattomasti kiintokalusteiden säilytystilaksi

Kiintokalusteita valmistava Topi-Keittiöt Oy tarvitsi viime vuonna nopeasti uuden varastohallin, kun aiempina kesinä vuokrattuja varastotiloja ei ollut enää saatavilla.

Pääsääntöisesti toimitamme kalusteet asiakkaille suoraan tuotannosta, mutta kesäisin teemme myöhemmin toimitettavia kalusteita välivarastoon. Kun varastotiloja ei saatu enää vuokrattua, päätimme investoida omaan uuteen varastohalliin. Best-Hallin avulla saimme lisää hallitilaa vaivattomasti, nopeasti ja kustannustehokkaasti, Topi-Keittiöt Oy:n operatiivinen johtaja Iiro Ojala kertoo.

Uutta hallia tarvittiin myös lisätilaksi lastulevyjen varastointiin, sillä raaka-aineiden hintojen nousun ja saatavuusongelmien myötä yritys on hankkinut levyjä varastoon aiempaa suurempia määriä.

Varastohallin hankinnasta järjestettiin tarjouskilpailu, jonka voittajaksi valikoitu 1200 neliön Best-Hall Nopea vakiohalli. Mallin merkittävä etu oli Ojalan mukaan juuri nopea toimitusaika.

Best-Hallin tarjoama kokonaisuus tuntui meistä parhaalta ratkaisulta. Best-Hallin myyjä kävi paikan päällä tutustumassa rakennuspaikkaan ja meille tuli jo silloin yrityksen toiminnasta hyvin ammattitaitoinen mielikuva. Ajateltiin, että Best-Hallin kanssa projekti etenee huolettomasti, Ojala summaa.

Halli pystytettiin lähes huomaamattomasti

Varastohallin tarkka sijainti ja mitoitus suunniteltiin yhteistyössä Best-Hallin aluemyyntipäällikön Jari Hietalan kanssa. Sijainti merkittiin etukäteen tolpilla ja näin varmistettiin, että alueen liikennöinti on jatkossakin sujuvaa hallin ympärillä. Uuteen halliin valittiin myös työarkea helpottava konekäyttöinen ovi.

Topi-Keittiöt teki hallitilauksen huhtikuun alussa ja halli valmistui sovitussa aikataulussa ennen juhannusta. Rakennustyöt kestivät muutaman viikon ajan ja Ojalan mukaan hallin pystytys sujui lähes huomaamattomasti. Halli pystytettiin suoraan vanhalle piha-alueelle, eikä perustustöitä tarvittu.

Urakka ei vaatinut meiltä mitään muuta kuin rakennusluvan hankkimisen ja tyhjän tilan. Rakennusaikana kuljetuskalustolla oli hetkellisesti vähemmän liikkumatilaa alueella, mutta muuten rakennustyö ei vaikuttanut arkeen millään tavalla. Meille asiakkaana tämä oli helppo ja vaivaton projekti.

BH_case_TopiKeittiot-8_

 

Harmaa suosituin halliväri kahdeksasta vaihtoehdosta

Topi-Keittiöt on suomalainen perheyritys, jolla on oma kalustetehdas Kalajoella ja 17 myymälää ympäri Suomea. Kalajoella on kolme tuotantorakennusta ja kolme varastorakennusta, joissa on hallipinta-alaa yhteensä yli 10 000 neliötä.

Uuden hallin haluttiin sopivan tyylikkäästi aiempien rakennusten viereen ja tämä huomioitiin etenkin kangasvalinnassa. Best-Hall Nopea vakiohalli on tehty eurooppalaisista PVC-pinnoitetuista kankaista ja CE-merkitystä kotimaisesta teräksestä.

Vakiohallin PVC-kankaan voi valita kahdeksasta väristä. Monesti harmaat sävyt ovat suosituimpia, koska ne sopivat parhaiten teollisuusympäristöön ja aiempiin rakennuksiin. Pidemmällä toimitusajalla voidaan hankkia halliin myös erikoisväriset kankaat, jolloin värivaihtoehtoja on valtavasti, Best-Hallin aluemyyntipäällikkö Jari Hietala kertoo.

varastohalli