Aikainen lintu madon nappaa – laita hallihankinta ajoissa liikkeelle

Kuuntele blogi

Aikainen lintu madon nappaa – laita hallihankinta ajoissa liikkeelle
3:31

Tuntuuko rakentaminen joskus olevan pitkissä kantimissa ja tilanne ehtii olla jo liian kauan päällä, ennen kuin rakennusprojekti valmistuu? Jos kova tarve lisätilalle alkaa jo kevätkesällä, voi pienellä ennakoinnilla ja suunnittelulla lähteä liikkeelle riittävän ajoissa, jopa jo syksyllä, ja voilà: tilat ovat käytössä juuri oikealla hetkellä. Rakennusprojektissa on monta muuttujaa ja liikkuvaa osaa, esimerkiksi rakennuslupa, jonka saamiseen voi kulua yllättävän paljon aikaa. Meiltä saat apua suunnitteluun jo varhaisessa vaiheessa ja toimituskin onnistuu juuri haluttuun aikaan.

Seuraavaa sesonkia suunniteltaessa on hyvä miettiä myös mahdolliset investointi- ja tilatarpeet jo hyvissä ajoin. Asiantuntijamme ovat mielellään mukana suunnittelemassa käytännön toteutusta apunasi. Kun liikkeelle lähtee ajoissa, vaihtoehtoja ehtii pohdiskella ja puntaroida useasta näkökulmasta.

Puhtaalta paperilta rakennuslupahakemukseen

Liikkeelle kannattaa lähteä rakennuslupahakemuksen toimittamisesta rakennusvalvontaan, sillä rakennusluvan saantiaika vaihtelee kuntakohtaisesti kahdesta päivästä useaan kuukauteen. Suunnittelijamme voivat tehdä rakennuslupakuvat heti, kun omat suunnitelmasi materiaalivirroista tai lastauksen järjestämisestä ovat tarpeeksi pitkällä ja tiedetään, millainen halli tarvitaan. Autamme myös rakennusluvan hakemisessa.

Suunnitteluvaihe on hyvä tehdä varsin perusteellisesti, näin kaikilla on sitten selvät sävelet jatkoa ajatelleen ja projekti etenee lähes omalla painollaan.

Aloita syksyllä ja vältä ruuhkat

Moni huomaa lisätilan tarpeen kevätkesällä, jolloin esimerkiksi rakennusvalvonta ruuhkautuu. Edellisenä syksynä aloittaminen edistäisi homman sujuvuutta, ja heti välittömästi saataisiin oikea ratkaisu.

Oma suunnittelumme tekee laskelmia ja piirustuksia tauotta ja konepajamme toimii ympäri vuoden. Teräsristikoita tulee kuin liukuhihnalta vuodenaikaan katsomatta. Prosessi on optimoitu siten, ettei ristikoita tarvitse, ruuhka-aikojen ulkopuolella, viedä ulos varustelun ja pintakäsittelyn välissä, vaan ne siirtyvät sujuvasti prosessissa etapilta toiselle sisätiloissa.

Syksyllä voidaan myös jo lähteä tekemään asfaltointia tai betoniperustuksia, jolloin hallin asennus voi alkaa vaikka heti lumien sulaessa tai jopa vielä talvipakkasten aikaan.

Hallin voi pystyttää myös talvella

Vuosikymmen sitten, kun vielä oli kovia pakkasia, asennettiin mm. Pyhännällä hallia 32 asteen pakkasessa. Nykyään nostinten käyttöä on rajoitettu noin 20 pakkasasteeseen, joten ihan tulipalopakkasilla ei runko enää nouse.

Talvet ovat leudontuneet vauhdilla ja siksi talviasennuskin on helpottunut, joskin tuuli saattaa toisinaan hiukan viivästyttää katteen asennusta. Talvi ei myöskään pure laadukkaisiin materiaaleihin, ensiluokkaisiin kankaisiin ja pulverimaalaukseen, vaan kaikki kestävät työstöä kylmässäkin säässä.  Kunnolla tehdyt lumityöt edesauttavat sekä ankkurointia että halliosien purkua rekoista ja kasausta tulevan hallin paikalla. Keväällä onkin sitten jo kaikki valmista ja voidaan keskittyä olennaiseen.

Kevätsesonkia ajatellen, kannattaa nyt ottaa yhteyttä meihin, niin polkaistaan projektin alustava suunnittelu käyntiin.

Käy verkkopalvelussamme tutustumassa tekemiimme halleihin.

Yhteystiedot-välilehdeltä löydät sopivan henkilön auttamaan käytännön toteutuksessa. Vieraile sivuillamme jo tänään. 

| Blogi

Hae hallin rakennuslupa syksyllä ja vältä ruuhkat

Rakennusluvan saamiseen voi mennä monien uusien säädösten vuoksi huomattavasti kauemman aikaa kuin vielä muutama vuosi sitten. Jokainen Best-Hallin PVC-halli ja teräshalli vaatii rakennusluvan, joten hakuprosessi kannattaa aloittaa ajoissa. Tässä autamme mielellämme. ... Lue lisää