Pienisuuri Best-Hall: Isoja asioita pieneltä tekijältä

Kuuntele blogi

Pienisuuri Best-Hall: Isoja asioita pieneltä tekijältä
4:30

Best-Hall on toimittanut pvc-katteisia halleja jo yli 45 vuotta. Monenlaisia trendejä on koettu, mutta viimeisin ja pitkäkestoisin on ollut hallikokojen kasvu. Norjassa on yksi suurimmista projekteista, joita olemme tehneet. Hammerfestin 126 x 80 -metrisen Vår Energi Arena jalkapallohalli on juhlava näky.


Mikä on iso halli?

Suuruus on katsojan silmässä, kuten kauneuskin. Meidän pienin vakiohallimme 24 x 12 m voi olla iso halli yhdelle, toiselle iso halli on 6000 neliötä, 100 metriä pitkänä ja 60 leveänä. Best-Hallilla 30 metriä leveä halli on aivan perustekemistä ja itse asiassa ihan parasta sellaista. Yli 40 metriä leveä alkaa olla jo iso, vaikka edelleen kyseessä on pitkälti perusprosessi. Yli 70 metriä on jo niin iso, että se ei enää mene yleensä aivan perustoimituksena. Lisäksi, jos halliin tulee korkeutta reilusti, esim. harjakorkeuden ollessa yli 30 metriä, lisää se vaatimustasoa jo kapeammassakin jännevälissä.

Best-Hall fabric structures 4622 NIA-2

Iso halli vaatii osaamista ja yhteistyötä

Isot hallit, etenkin lumisilla ja tuulisilla alueilla ovat vaativia projekteja. Best-Hallin suunnittelijat ovat jo monissa liemissä keitettyjä, siksi ammattitaito ja pätevyys ovat huippuluokkaa. Isot hallit Yhdysvalloissa, Irlannissa, Islannissa ja Norjassa ovat olleet heidän taidonnäytteensä eivätkä prosessin muut osat: konepajatuotanto, pintakäsittely, kankaan valmistus ja asennus, jää yhtään jälkeen. Suurien hallien toimittaminen on pitkälle vietyä tiimityötä, jossa jokainen osasto on mukana alusta loppuun. Myös tavaran toimittajat kantavat omat kortensa kekoon. Kaikki tämä yhteistyö vie isot projektit kunnialla maaliin.

Hallikokojen kasvaminen haastaa rakentajia kehittämään ja kehittymään, mistä hyötyvät myös pienempiä halleja tarvitsevat. Prosessi ei suurissa ja vaativissa rakenteissa voi enää olla yhtä yksinkertainen kuin perus 1000 neliön hallissa, mutta hyviä käytänteitä siirtyy kuitenkin myös pienempien hallien toimitusprosessiin. Tekemisessä on otettava huomioon jokainen hallin valmistukseen ja asennukseen osallistuva, jotta kaikki palaset loksahtavat kohdalleen. Meidän kohdallamme on mietittävä, miten jouhevimmin valmistetaan teräselementit ja kuinka ne saadaan maalattua, sillä koneissa, laitteissa ja rakennuksissa on rajoitteensa. Osat on myös saatava mahtumaan perustrailereihin tai kontteihin, jotta kuljetuskustannukset pysyvät aisoissa. Raadollisissa olosuhteissa työmaalla kappaleet ja kankaat on myös saatava asennettua turvallisesti ja laadukkaasti. Riskienhallinta on myös isoissa halleissa oma lukunsa. Sekin on otettava huomioon kaikissa työvaiheissa sekä ennen, jälkeen että aikana.

Kun isoista halleista on kyse, ovat asiakkaan vaatimuksetkin yleensä astetta kovemmat. Päivän selvää on, että hallin on oltava turvallinen, mutta myös muille teknisille ominaisuuksille, asetetaan tiukkoja vaatimuksia, puhumattakaan osaavasta ja uskottavasta kumppanista, onhan investointi iso myös asiakkaalle. 2000-luvulla jo useiden isojen hallien toimittajana alamme olla tunnettu ja usein tulee kysymyksiä niinkin isoista rakenteista, että joudumme sanomaan kiitos, mutta ei kiitos. Me olemme hioneet prosessimme teräsristikkokehille ja pitäydymme niissä, koska osaamme ne hyvin.

BestHall_pulverimaalaus_valkoinen_runkovari

Isojen hallien kavalkaadi alkaa New Yorkista

Isojen hallien esiinmarssi Best-Hallin toiminnassa alkoi jo vuonna 2004, kun toimitimme ensimmäisen todella ison hallin New Yorkin John F. Kennedyn lentokentälle lentokoneiden jään poistoon. Hallin leveys ja pituus ovat 80 metriä ja korkeuttakin piisaa riittävästi, jotta Boeing 747 mahtuu sisälle. Hallin läpi on vuosien varrella ajanut lukemattomia koneita ja jopa Sandy-myrskykin 2012 pyyhkäisi hallin yli, saamatta kuitenkaan mitään vaurioita aikaiseksi. Seuraava ”kasikymppinen” oli vuonna 2016, kun toimitimme Dubliniin Irlantiin kaksi täysimittaista jalkapallokenttää kattavan 231 x 80,4 m -kokoisen hallin. Tällä hetkellä asennuksessa on kolme suurta hallia, Omanissa kaksi, joista toinen 320 x 80 ja toinen 199 x 80 -kokoinen sekä tuo jo aiemmin mainittu Hammerfestin, toiseksi pohjoisin toimittamamme halli.

best-hallin suurin hallitilaus

Tarvitsetko isoa, pilaritonta tilaa. Kysy meiltä lisää.

| Artikkeli

Edukseen erottuva PVC-halli olikin kaukana pressuhallista

PVC-halli yhdistyy monen mielessä edelleen sääsuojaan tai tapahtumatelttaan - ja yllättyy oivaltaessaan, kuinka tyylikäs laatukankaista yksilöllisesti tehty halli onkaan. Näyttävä PVC-halli on monen teollisuusalueen katseenvangitsija, jonka voi designata tarpeidensa mukaiseksi. ... Lue lisää