Vahva visio, rohkeus ja peräänantamattomuus kantavat tulevaisuudessakin

Kuuntele blogi

Vahva visio, rohkeus ja peräänantamattomuus kantavat tulevaisuudessakin
3:34

Maailma muuttuu ja me sen mukana. On kuitenkin iso ero, ajaudummeko muutokseen vai rakennammeko sitä aktiivisesti itse.

Yllä oleva tiivistää muun muassa Best-Hallin sponsoroiman Kipinä Kokkolan perusviestin. Päivän tulevaisuusorientoituneet ja ajatuksia herättävät puheenvuorot ansaitsevat vilpittömän kiitoksen.

Ne tarjosivat mahdollisuuden tarkastella maailman muutosta oman kuplan ulkopuolelta, muun muassa taiteen ja urheilun näkökulmasta. Vahvalla visiolla, rohkeudella ja peräänantamattomuudella voi todellakin muuttaa maailmaa. 

KIPINA_KOKKOLA_logo

Mahdottomasta mahdollista

Tarinansa seminaarissa kertonut Signmark, eli rap-muusikko Marko Vuoriheimo, muutti maailmaa ensin omalta kohdaltaan ja tekee sitä nyt kaikkien kuurojen puolestapuhujana. Hän on maailman ensimmäinen kuuro, joka on solminut kansainvälisen levytyssopimuksen. Päästäkseen tähän hänen oli taisteltava tiensä läpi ennakkoluulojen ja kehitettävä keinot yhdistää viittomakieli musiikkiin.

Vuoriheimo teki mahdottomasta mahdollista ja vie sen vieläkin pidemmälle. Hänen kehittämällään työkalulla kuurotkin voivat soittaa hätänumeroon.

Tämä muistuttaa minua siitä, miten Best-Hallin perustajajäsenet kuulivat aikanaan keksineensä tuhoon tuomitun liikeidean. Ettei kangashalleista voi ikinä tulla liiketoimintaa. Että jokainen perustaja olisi työtön vuoden kuluttua. Nyt on kulunut yli 40 vuotta ja Best-Hall kukoistaa. Mahdottomasta tuli mahdollista.

Rohkeus uudistua

Kun toiminta on vakiintunut ja hommat rullaavat, voi olla vaikea nähdä syytä uudistua. On helppo tuudittautua ajatukseen, ettei kannata korjata mitään sellaista, mikä ei ole rikki.

Nuoren futuristin, muusikko Perttu Pölösen Kipinässä ilmoille heittämät kysymykset olivatkin kutkuttelevia, sillä meillä on juuri alkamassa visio- ja tulevaisuustyö. Pölönen kehotti jokaista paikallaolijaa kysymään itseltään, mitkä asiat ovat normaaleja 10 vuoden päästä ja mitkä tämän hetken totutut tavat näyttävät naurettavilta tuolloin?
 
Tulemmekin vastaamaan juuri näihin kysymyksiin. Mitä esimerkiksi Best-Hallin tavoitteeksi asettama ylivertainen asiakaskokemus ja tuotannon ohjaus tarkoittavat 10 vuoden kuluttua?

En vielä tiedä suoraa vastausta, mutta yksi asia on minusta selvä: yhteistyötä ja yhteistä kehittämistä meidän ja asiakkaidemme välillä on entisestäänkin tiivistettävä. Elämmehän Pölösen sanoin ihmisen aikaa.

KipinaKokkola_BestHall_yhteistyo

Ihmisen aika

Jos aikanaan yrityksiä johdettiinkin norsunluutornista käsin, näinä päivinä isojakin kysymyksiä on käsiteltävä kaikilla organisaation tasoilla. Yrityskulttuurin täytyy uudistua entistä kokeilevammaksi ja yhteisöllisemmäksi. Entistäkin vahvemmaksi tiimityöksi. Liverpool-tähti Ian Rushin sanoin kaikkia tarvitaan, kukaan yksilö ei ole isompi kuin tiimi, jolla on vahva yhteinen visio ja halu tehdä asioita yhdessä.

Kun me Best-Hallilla mietimme tulevaisuuttamme, pohdinta on tehtävä uudesta näkökulmasta. Kysymys ei ole enää vain siitä, miten me voimme voittaa. Kysymys on myös ja ennen kaikkea siitä, mitkä taistelut asiakkaidemme tulee tulevaisuudessa voittaa ja miten me autamme heitä voittamaan ne? Mitkä taistelut ilmastonmuutoksen näkökulmasta tulee voittaa? Vasta sitten on aika miettiä, mitä tämä vaatii meiltä organisaationa, ihmisinä.

Kukaan ei voi tietää, mitä tulevaisuus eteemme tuo. Mutta jokainen meistä voi kuitenkin ottaa aktiivisen roolin sen muokkaamisessa ja tehdä peräänantamattomasti työtä niiden asioiden eteen, joihin uskoo.