Best-Hall uudistaa johtamisjärjestelmää perinteisessä teollisuudessa

Kuuntele blogi

Best-Hall uudistaa johtamisjärjestelmää perinteisessä teollisuudessa
3:42

Teräsrunkoisia halleja Pohjanmaalla valmistava Best-Hall on kehittänyt johtamiskulttuuriaan entistä ihmislähtöisemmäksi. Yrityksen esimiehet ovat työstäneet johtamis- ja vuorovaikutustaitojaan muun muassa Lapin yliopistossa kehitetyn henkilöstötuottavuutta parantavan tekoälypelin avulla. Panostukset ovat vaikuttaneet työhyvinvointiin ja henkilöstön suorituskykyyn.

besthall_tuottavaesimies

Muutama vuosi sitten Best-Hallin johto havahtui työntekijöiden kuormituksen kasvamiseen. Sairauspoissaolot lisääntyivät ja ilmapiiri kiristyi. Teräsrunkoisia pvc- ja teräshalleja yksilöllisesti asiakkaan tarpeeseen valmistava yritys oli kasvattanut tilauskantaansa, ja paineet työnjohdossa alkoivat heijastua koko toimintaan.


- Työntekijöiltä saadun palautteen pohjalta ymmärsimme, että esimiesten kuormitus vaikutti suoraan työntekijöiden työkykyyn. Työ käy raskaaksi, jos työntekijällä on esimerkiksi olo, ettei esimies kuuntele, henkilöstöpäällikkö Mats Holm kuvaa.


Yrityksessä otettiin esimiehille avuksi yhteinen keskustelufoorumi ja viikoittaiset maanantaivartit, joissa voi saada tukea.  Uusia työkaluja haastavien arjen tilanteiden ratkaisuun päätettiin hakea Lapin yliopistossa kehitetystä tekoälyavusteisesta Tuottava esimies -johtamispelistä. Tavaksi otettiin myös työpaikkaa vaihtavien ja eläköityvien lähtöhaastattelut, joissa esimiesten on mahdollista saada arvokasta palautetta ja kiittää työntekijöitä antamastaan panoksesta.


Peli auttaa paremman vuorovaikutuksen oppimista
Tuottava esimies -peli simuloi erilaisia työyhteisön ongelmia, joita esimies voi harjoitella käsittelemään pelimaailmassa. Peliin on ohjelmoitu henkilöjohtamisessa tarvittavia työkaluja, joista pelaava esimies valitsee kulloinkin toimivia, ja peli kertoo miten valittu toimenpide vaikuttaa työyhteisöön.


Tavoitteena on mallintaa mahdollisesti vastaan tulevia tilanteita jo etukäteen ja oppia muuttamaan omaa käyttäytymistä ja toimintamalleja ihmisten johtamisessa parhaiten toimivaksi. Painopiste pelissä on vuorovaikutuksen kehittämisessä.


Peli on osa Lapin yliopiston henkilöstön tuottavuuden kehittämiseen liittyvää tutkimusta. Onnistumista pelissä mitataan QWL-indeksillä (Quality of Working Life), joka kertoo esimiehen toiminnan vaikutuksen henkilöstön suorituskykyyn.


Kohti ihmislähtöistä johtamista
Johtamisen kehittäminen ja vuorovaikutuksen harjoittelu on vaikuttanut Best-Hallilla työelämän laatuun. Kahdessa vuodessa QWL-indeksi on kohonnut perustasona pidetystä 60:stä 62,3:een.


Samaan aikaan Best-Hall on kehittänyt merkittävästi työturvallisuutta, mistä osoituksena on saatu ISO-45001 johtamisjärjestelmäsertifikaatti.


- Olemme onnistuneet vähentämään sairauspoissaoloista kolmanneksen ja parantamaan työtyytyväisyyttä. Myös työtapaturmat ovat vähentyneet puoleen. Työhyvinvointia tukevaan johtamiseen panostaminen vaikuttaa taloudelliseen kannattavuuteen, myyntijohtaja Leif Fagernäs tiivistää.


Best-Hall haluaa olla teräsrunkoisten kangashallien rakentamisen edelläkävijä. Tämä tarkoittaa Fagernäsin mukaan tien viitoittamista myös johtamisessa.


- Haluamme siirtyä tämän kaltaisessa teollisuusyrityksessä perinteenä olleesta asialähtöisestä johtamisesta ihmislähtöisempään suuntaan. Käytännössä kyse on arkisista muutoksista esimiehen asenteessa ja käyttäytymisessä. Jos esimerkiksi työntekijä kertoo työssä ilmenneestä kehityskohteesta, häntä kuunnellaan, näkemystä arvostetaan ja asiaan reagoidaan.

Myös Yle on käynyt tutustumassa johtamisen kehittämisen työkaluihimme:


Yle Uutiset