Kuopion Tenniskeskus

Palloiluhalliyrittäjät saivat täydelliseltä tuntuneen teräshallipaketin

Kuopion uuden padel- ja tennishallin tonttikaava edellytti kiinteärakenteista rakennusta, joten yrittäjät päätyivät teräshalliin. Kokonaisuuden haltuun ottaneen Best-Hallin kanssa uusi peliareena valmistui aikataulussa ja pysyi budjetissa.

Alkuvuodesta 2020 Kuopion Tenniskeskuksessa heräsi innostus kehittää toimintaa ja tarjota asiakkaille mahdollisuus pelata muiden mailapelien ohella myös suosittua padelia. Keskuksen vanha ylipaineistettu tennishalli päätettiin korvata nykyaikaisella ja energiataloudellisella hallilla.

- Suunnittelimme aluksi PVC-hallia, mutta Kuopion keskustassa sijaitsevan alueen rakennusmääräykset vaativat rakentamaan aiempaan rakennuskantaan soveltuvan kovaseinäisen hallin. Uusi rakennus piti myös saada sovitettua yhteen tontilla sijaitsevan toisen hallin kanssa, missä meillä on kentät sulkapalolle, sählylle ja squashille, Tenniskeskuksen yrittäjät Sami Vaskiharju ja Sami Huuskonen taustoittavat.

Paras ratkaisu padeliin

Kokeneet palloiluhalliyrittäjät vakuuttuivat Best-Hallin teräshallista padel- ja tennishalliksi.

- Best-hallin referenssit olivat todella vaikuttavia ja myös julkisivunsa puolesta hyvännäköisiä. Ennen kaikkea he oivalsivat heti, mitä haemme ja osasivat ehdottaa teknisesti juuri tarpeidemme mukaista ratkaisua.

Tenniskeskuksen väelle tärkeitä kriteerejä olivat kestävät rakenteet, tenniksen ja padelin mahdollistava riittävä harjakorkeus, mahdollisuus yhdistää uusi halli tontilla jo olevaan sekä neliöiden ja energian tehokas käyttö.

- Hallista tuli lopulta todella toimiva ja kustannustehokas. Valinta ei ollut edullisin, mutta tiesimme voivamme luottaa saavamme toimivimman toteutuksen. Ja sitä tämä on ollut, marraskuussa avatun uuden hallin tyytyväiset omistajat toteavat.

- Lähdemme aina asiakkaan parhaasta, niin prosessissa kuin valmiin hallin laadussakin. Käytämme vain parhaiksi testaamiamme laaturatkaisuja ja autamme kaikessa missä voimme, Best-Hallin teräshalleista vastaava Jan Hildén kiteyttää yrityksen mentaliteetin.

_73A2291pieni

 

Sydämellä yrittäjän apuna

Ensimmäistä kertaa rakennuttajina toimineet Vaskiharju ja Huuskonen kokivatkin Hildénin ammattitaidon ja palveluasenteen olleen suureksi avuksi koko halliprojektin onnistumisessa.

- Janilla on vankka tekninen osaaminen ja kokemus alasta. Varsinaisen hallin rakentamisen lisäksi hän osasi auttaa viranomaisyhteistyössä, antoi vinkkejä lupaprosessiin ja tuki koko työryhmää, Vaskiharju kuvaa.

Yrittäjät pitävätkin Hildénin kokonaisnäkemystä ratkaisevana siinä, että heille taloudellisesti tärkeät projektiraamit eli budjetti ja aikataulu pitivät.

- Meille oli välttämätöntä, että halli saatiin auki ja vuokraustoiminta käyntiin ennen talvisesonkia. Näin amatöörirakennuttajana osaakin arvostaa sitä, että rakentaja oli sydämellä mukana, jakoi tavoitteen kanssamme ja halusi aidosti auttaa, Huuskonen toteaa.

_73A2346pieni