Pioneeriyrityksestä kansainväliseksi hallirakentamisen edelläkävijäksi

Kuuntele blogi

Pioneeriyrityksestä kansainväliseksi hallirakentamisen edelläkävijäksi
5:26

Pitkäikäisiä halleja parhaista materiaaleista suomalaisena laatutyönä kansainvälisille markkinoille. Tämän ydinajatuksen ympärille syntyi Best-Hall 45 vuotta sitten. Kolme toimitusjohtajaa avaa, miksi rohkea visio kannatti ja miten asema johtavana hallirakentajana varmistetaan myös tulevaisuudessa.

 

Kun kolme hallirakentamisen pioneeria keväällä 1975 päätti perustaa Best-Hallin, teräsrakenteinen kangaskatteinen halli oli Suomessa jotain aivan uutta. Ruotsissa teräsrunkoisia halleja oli tehty muutamia.

- Olimme tehneet ylipainehalleja ja todenneet, että teräsrakenteella halli-investoinnin käyttöikää saisi pidennettyä merkittävästi, yrityksen ensimmäinen toimitusjohtaja Leif Kempas muistelee.

Kestävä rakenne herätti heti kiinnostusta – kuten Kempas ja yhtiökumppanit Bjarne Skog ja Taisto Virtanen olivat ennakoineet. Ensimmäiset kaupat tehtiin silloiseen Neuvostoliittoon jo ennen kuin yhtään hallia oli valmiina.

Parasta laatua

Kempaksen mukaan rohkeus markkinan rakentamiseen kumpusi selkeästä visiosta ja halusta tarjota asiakkaille parempaa. Venäjän lisäksi laadulle tuli nopeasti kysyntää myös kotimaasta sekä Ruotsista ja Norjasta. Myös Saksan runsaslumisilla vuoristoalueilla huomattiin pian teräsrungon ylivoimaisuus.

Ensimmäinen Best-Hall oli rakennettu Kruunupyyhyn yrityksen tuotantotiloiksi. Muutamassa vuodessa tilat kävivät kuitenkin ahtaiksi, ja yritys rakensi uuden tuotantohallin nykyisille sijoilleen Kälviälle.

Kempaksen mukaan menestys perustui ennen kaikkea hyviin tekijöihin ja tekemisen asenteeseen. Yhteistyö onkin ollut alusta alkaen yksi yrityksen tärkeimmistä arvoista.

- Varsinkin ensimmäisinä vuosina töitä tehtiin pienellä porukalla ja kaikkien apua tarvittiin. Kun runko oli valmis, osa porukasta hyppäsi autoon ja lähti asennustyömaalle. Laatu syntyy työn tekemisestä ensiluokkaisesti, ja siinä asenne ratkaisee.

Asiakaslähtöisyys DNA:ssa

2010-luvun alussa yrityksen johdosta eläkkeelle jääneet Kempas ja Skog myivät osuutensa Wiklöf-konsernille, ja toimitusjohtajan pestiin tarttui Leif Fagernäs.

Hänet oli 2000-luvun alussa Best-Hallille tuonut yrityksen toimintatapaa leimannut avoimuus.

- Kansainvälisyys oli Best-Hallissa arkipäivää, halleja tehtiin ympäri maailmaa Etelämannerta myöden ja suurin vientimaa oli USA. Ajattelu oli poikkeuksellisen avaraa, ja vain harva rakennusalan yritys uskalsi tuolloin katsoa niin kauas.

Fagernäs yhdistää avarakatseisuuden asiakaskeskeisyyteen, jonka näkee olevan yrityksen DNA:ssa.

- Kaikki lähtee siitä, millaisia halleja asiakkaat tarvitsevat. Projekteja tehdään yhdessä, kuunnellaan käyttötarpeet ja tehdään suunnitelmat sen mukaan. Koko yrityksen ydinajatus pohjaa asiakaslähtöisyyteen - vaikkei sitä silloin niin ajateltu.

Entistä kestävämpi tulevaisuus

Asiakastarpeiden ymmärtämisen nostaa keskiöön myös Best-Hallin kolmantena toimitusjohtajana maaliskuussa 2020 aloittanut Tuomas Tuomela. Toiseksi keskeiseksi tulevaisuuden menestystekijäksi Tuomela nostaa omissa käsissä olevan tuotanto- ja toimitusprosessin.

- Ulkoa kannattavuutta haettaessa luotettavuus ja laatu helposti karkaavat. Siksi keskitymme jatkossakin laadun ja kilpailukyvyn varmistamiseen omaa toimintaamme esimerkiksi suunnittelua ja tuotantoa jatkuvasti kehittämällä.

Tänään edelläkävijyys on teknisen laadun ja asiakaskokemuksen lisäksi myös jatkuvaa työtä rakentamisen ympäristövaikutusten minimoimiseksi.

Viime vuosina Best-Hall on investoinut kankaan elinkaarta pidentävään rungon maalaustekniikkaan ja mallintanut hallin elinkaarenaikaisen hiilijalanjäljen laskemisen ennakoidakseen rakentamisen CO2-päästörajoituksia.

Ensimmäinen halli Kruunupyyssä todistaa, että parhaalla teräsrakentamisen osaamisella hallin käyttöiän saa pidennettyä ainakin 45 vuoteen.

Tästä on Tuomelan mukaan hyvä jatkaa aseman vahvistamista.

- Kestävän rakentamisen ajatus on tulevaisuutta. Huoltopalveluita entisestään kehittämällä hallin elinkaarta voi jatkaa vuosikymmeniä. Voimme ympäristökuormitusta minimoimalla olla edelläkävijänä rakentamassa myös parempaa yhteiskuntaa.

 

 

Best-Hallin historia pähkinänkuoressa

1975 työkaverukset Leif Kempas, Bjarne Skog ja Taisto Virtanen perustavat oman yrityksen
1975 kesäkuussa ensimmäinen Best-Hall nousee Kruunupyyhyn yrityksen tuotantotiloiksi
1978 muutto Kälviälle rakennettuihin uusiin tiloihin, yli 20 työntekijää
1991 Taisto Virtasen osuus yrityksestä Teollistamisrahastolle
1997 Wiklöf-konserni ostaa Teollistamisrahastolta osake-enemmistön
2008 pankkikriisin myötä ensimmäiset YT-neuvottelut, joista selvitään lomautuksilla
2010 Teräshallit PVC-pinnoitettujen kangashallien rinnalle
2010 Wiklöf konserni ostaa koko yrityksen
2012 Toimitusjohtaja Leif Kempas jää osa-aikaeläkkeelle, toimitusjohtajaksi Leif Fagernäs
2013 Uusi maalaamo ja ruiskumaalaustekniikkaan siirtyminen
2020 huhtikuussa toimitusjohtajaksi Tuomas Tuomela
2020 työtekijöitä 135, edustajakumppani 12 maassa
2022 singon korvausinvestointi