Mitä halli maksaa? Näin saat tietää sen

Kuuntele blogi

Mitä halli maksaa? Näin saat tietää sen
4:26

Eräs tyypillisimmistä halliprojektien kompastuskivistä on puutteellinen lähtötietojen määrittely - eli hankkimaan riennetään ilman kunnollisia suunnitelmia. Minulta kysytäänkin usein lähes ensimmäisenä otsikon kysymystä, johon on mahdotonta antaa yhtä aukotonta vastausta, sillä jokainen halli on yksilö sen mukaan, mihin ja miten sitä käytetään tai minne se rakennetaan.

Auttaakseni jokaista tämän hetken ja tulevaisuuden halliomistajaa hankkimaan omaan tarpeeseensa sopivan, oikean hintaisen hallin, kokosin yhteen tärkeimmät asiat, joita suunnittelussa ei voi ohittaa. Mutta ennen tätä vielä muutama sananen suunnittelun tärkeydestä ylipäätään:

  • Rakentamisen alalla tuttu nyrkkisääntö siitä, että suunnittelu on vain noin 5% rakentamisen kustannuksista, mutta määrittää niistä jopa 80%, pätee myös PVC- eli kangashallin tai teräshallin hankintaan. Suunnittelusta luistaminen tulee kalliiksi, vaikka kiire olisi kova ja tavara jo odottaisi halliin pääsyä.
  • Suunnittelu ei ole niin hankalaa kuin miltä se voi aluksi tuntua - asiantuntevan kumppanin kanssa se on jopa suhteellisen helppo homma. Me teemme suunnitelmia päivittäin ja olemme nähneet lähestulkoon kaiken. Myös sen, mitä tapahtuu silloin, kun halli hankitaan suunnittelematta.
  • Vaikka hallit näyttäisivät yhtäkkiseltään samoilta, kahta täysin samanlaista varastohalliakaan ei ole. Yleensä vähintään ovien paikat tai rakennuspaikan vaatimukset eroavat siinä määrin, että jokaisen hallin runko ja asennus on omanlaisensa.

3 asiaa, joita ei voi ohittaa hallin suunnittelussa

Halleja ei suunnitella sen vuoksi, että hallitoimittajan suunnitteluosastolla olisi työtä, vaan sen vuoksi, että varsinaiseen projektiin lähdettäessä koossa on riittävät lähtötiedot niin kustannuslaskentaan kuin toteutukseenkin saakka. Näin minimoidaan rakentamisen aikaiset viivästykset ja turhat lisäkustannukset. Teollisessa rakentamisessahan suunnitelmien muuttaminen edellyttää aina uusia rakennesuunnitelmia, joten lennosta työmaalla tehdyt muutokset palauttavat rakentamisen takaisin suunnittelupöydälle.

Suunnitteluvaiheessa käydään läpi seuraavat kolme isompaa osakokonaisuutta:

1. Mihin hallia käytät?

Puutavaran säilytyksellä, elintarvikkeiden varastoinnilla tai logistiikkahallilla on kullakin omat tarpeensa tilantarpeen, ilmanvaihdon tai eristyksen osalta. Tuotantohallissa voi olla olennaista integroida kuljettimet ja nosturit teräsrunkoon. Hallissa, jossa liikutellaan tavaraa paljon ja usein, kannattaa kiinnittää huomiota niin varastoinnin kuin tavarankäsittelyn tehokkuuteenkin. Käyttötarpeen huomioiminen on ensimmäinen lähtökohta - ja parhaimmillaan asioiden läpikäynti asiantuntijan kanssa säästää viisinumeroisia lukuja!

Best-Hall_tuotantohalli

2. Millaisia vaatimuksia rakennuspaikka asettaa?

Mitä vaativampiin olosuhteisiin hallia ollaan rakentamassa, sitä enemmän rakennuspaikka vaikuttaa suunnitteluun. Pitääkö hallin kestää koviakin sääolosuhteita, kuten tuulia? Onko rakennuspaikalla paljon korkeuseroja, jotka pitää huomioida rakenteen ja runkoliitosten suunnittelussa? Millaisia viranomaismääräyksiä rakennuspaikkaan liittyy? Esimerkiksi hallin sijoittelu tontille voi olla todella merkittävässä roolissa rakentamiskustannusten näkökulmasta. Asiantuntijan ottaminen mukaan varhaisessa vaiheessa kannattaa aina.

Best-Hall_2686_Wideroe (32)

3. Onko sinulla visuaalisia tai toiminnallisia erityistarpeita?

Yhä useammin varasto- tai tuotantohalleiltakin odotetaan visuaalista näyttävyyttä ja niissä on yhä useammin toiminnallisia erityistarpeita. Tarvitsetko isoa yhtenäistä tilaa tai kovan luokan kestävyyttä? Yhä isompia halleja toteutetaan PVC- eli kangashalleina tai teräshalleina niin sanotun perinteisen rakentamisen sijaan, joten tässä voi olla sinullekin vaihtoehto.  

Näiden kolmen kysymyksen läpikäymisen jälkeen koossa on realistiset lähtötiedot, joiden pohjalta voi aloittaa hallin varsinaisen toteutussuunnittelun. Näiden tietojen pohjalta suunnittelijamme tekevät lujuuslaskelmat, tarkat valmistuskuvat, määräarviot ja kustannuslaskennan – ja juuri oikeanlaisen tarjouksen sekä projektisuunnitelman tarpeeseesi.

Best-Hall_Logot (11)

Kaipaatko lisätilaa? Ota yhteyttä, suunnitellaan teillekin halli, joka kestää isältä pojalle. Jos olet nopea, voit saada hallin käyttöön jo parissa kuukaudessa!