Blogit | Best-Hall

Hiilijalanjälkilaskelma selvitti varastohallin elinkaarenaikaiset päästöt

Kirjoittanut Petri Maunula | 20.1.2021 13:41

Best-Hall on siirtynyt sanoista tekoihin hallin hiilijalanjäljen selvittämisessä.  Saksalaiselle asiakkaallemme toimittamamme varastohallin koko elinkaaren aikaisen hiilijalanjäljen selvittävä laskelma avasi rakennuksen aiheuttamat päästöt raaka-aineiden valmistuksesta, rakentamisesta ja käytöstä aina hallin purkuun asti.

Rakennusten hiilijalanjäljen selvittäminen on vielä vapaaehtoista, mutta jo muutaman vuoden sisällä se muuttuu pakolliseksi monissa maissa, Suomessa näillä näkymin vuonna 2025. Olemme Best-Hallilla ennakoineet hiilijalanjälkilaskelmien tuloa ja kehittäneet valmiudet selvittää halliemme hiilijalanjälki jo nyt vastuullisuudesta omaehtoisesti kiinnostuneille asiakkaillemme.

Käytössämme on hallin hiilijalanjäljen ja elinkaarikustannusten arviointiin kehitetty laskentaohjelma. Ohjelma on luotu erityisesti rakennusalaa varten ja sisältää valtavan tietopankin mm. eri rakennusmateriaalien ja energiamuotojen päästövaikutuksista. Ohjelmistoon lisätään eri vaiheissa käytetyt raaka-aineiden määrät ja energiankulutukset, jonka perusteella ohjelma tuottaa laskelman hallin elinkaaren hiilijalanjäljestä.

Laskelma avuksi vastuullisuustyöhön

Joulukuussa 2020 toimitimme saksalaiselle asiakkaallemme hiilijalanjälkilaskelman. Vastuullisuuteen panostava yritys halusi dokumentin käyttämiensä rakennusten päästöistä osaksi oman tuotantoprosessinsa hiilijalanjälkiseurantaa. Laskelmasta on hyötyä myös energiatehokkuuden suunnitteluun.

Laskennasta käy ilmi, että kyseisen varastohallin suurimmat päästöt syntyvät raaka-aineiden eli betonin, teräksen ja PVC-katekankaan valmistuksesta. Useimmiten merkittävimmät päästöt tulevat rakennuksen elinkaarenaikaisesta lämmittämisestä. Tässä kylmässä hallissa ei ollut lämmitysjärjestelmää, vaan energiaa kului ainoastaan ilmastoinnin pyörittämiseen. Siitä huolimatta tämän osuus oli toiseksi suurin, kun rakennuksen käyttöiäksi on arvioitu tyypillinen 50 vuotta.

Laskelma auttaa tekemään vastuullisia päätöksiä

Paras hyöty laskelmasta saadaan, kun se tehdään jo suunnitteluvaiheessa. Silloin hallin rakennuttajan on mahdollista laskelman avulla valita eri materiaalien ja energiamuotojen väliltä ympäristövaikutuksiltaan ja energiatehokkuudeltaan paras ratkaisu. Laskentaan on mahdollista lisätä myös hinnat mukaan. Silloin voidaan havaita, että esimerkiksi hallin paksumpi eristys tai energiatehokas ilmanvaihto voikin olla kustannustehokkaampi vaihtoehto, kun nähdään säästyvistä energiakuluista syntyvä takaisinmaksu.

Best-Hallin tavoitteena on päästä ohjaamaan asiakasta ympäristön kannalta järkeviin halliratkaisuihin. Kun tarvitaan suuria varastotiloja, pulverimaalatun teräsristikkorungon ja PVC-kankaan yhdistelmä on usein paras ratkaisu hallin rakentamiseen.