Satamavarasto
Satamavarasto, RanskaVuonna 2008 Best-Hall toimitti kaksi satamavarastohallia Ranskan Trignacissa sijaitsevalle, Montoir de Bretagnen satamaterminaalissa toimivalle Sogebras-yhtiölle. Sogebras varastoi halleissa mitä tahansa materiaalia, mitä kukin laiva tullessaan tuo. Ensimmäisessä hallissa on alkuvaiheessa varastoitu muun muassa säkitettyä sokeria, toiseen halliin Best-Hall rakensi koko hallin mittaisen, 8 metriä leveän sivukatoksen suojaamaan jatkolastausta. Hallit varustettiin ovilla, joiden koot olivat 12 x 8 m ja 8 x 6 m. Ranskalaisessa lehdessä vuonna 2008 julkaistussa haastattelussaan Sogebrasin Saint-Nazairen yksikön johtaja Johann Feltgen myöntää olevansa tyytyväinen, kun projekti vihdoin sai päätöksensä kaksi vuotta kestäneiden, itsenäisen sataman tonttien sijaintia ja saatavuutta koskevien neuvottelujen jälkeen. Best-Hall rakensi 22 500 m2:n tontille kaksi 3000 m2:n hallia. "Ensimmäinen saataneen käyttöön heti joulukuun alussa ja toinen saman vuoden lopussa", paljasti Johann Feltgen haastattelussaan vuonna 2008 ja selvitti rakennuksen omaperäistä suunnitelmaa. Suomalaisvalmisteiset, äärimmäisiin ilmasto-olosuhteisiin soveltuvat hallit rakennettiin metallikaarista, joiden päälle pingotettiin tekstiilikate. "Tämän järjestelmän ansiosta saamme mukavasti pinta-alaa ja korkeutta varastoon, ilman pylväitä, mikä helpottaa koneiden liikkumista." Se, että käytössä on suljetut hallit ja avoimet ulkotilat, antaa Johann Feltgenin mukaan yhtiölle mahdollisuuden varastoida entistä monipuolisempia raaka-aineita ja tuotteita. "Sogebrasin toiminnan kehittämisen lisäksi nämä varastorakennukset edistävät koko satama-alueen kehitystä – luomalla uusia tavaravirtoja niin viennille kuin tuonnillekin." |
TOIMITUKSEN FAKTAT
|
|
|
|
||
Satamavarasto, RuotsiBest-Hall on 3-5 vuoden välein toimittanut kaikkiaan seitsemän satamavarastotilaa ruotsalaiselle Sölvesborgs Stuveri och Hamn Ab:lle. Ensimmäisen halleista se rakensi ja asensi vuonna 1993 ja viimeisimmän vuonna 2007. "Sää- ja tuuliolosuhteet koettelevat erityisesti satama-alueita. Best-Hall on osoittautunut oikeaksi halliratkaisuksi Sölvesborgin tarpeisiin – korkean laatunsa ja kilpailukykyisen hintansa ansiosta," sanoo sataman toimitusjohtaja Jan-Erik Olsson.
TOIMITUKSEN FAKTAT
|
|
|
|
|
||
Port of Szczecin, Puola, 180 x 42.8/7.2 |
DBT, Viro, 225 x 58 |
|
![]() |
![]() |
|
Åhus Hamn och Stuveri, Ruotsi, 80 x 45/7 |
Raahen satama, Suomi, 102 x 58/7 |
|
![]() |
![]() |
|
Martin Butterly, Irlanti, 100 x 22/7 |
SSG Meyer, Bremerhaven, 51 x 40/5.9 |
|
![]() |
![]() |
|
Kalajoen satama, Suomi, 50 x 30/5.9 |
Kalajoen satama, Suomi, 56 x 33/5.9 |
|
![]() |
![]() |
|
Belfast Harbour, Pohjois-Irlanti, 72.1 x 37/7 |
Bord Na Mona, Irlanti, 30 x 25/4 |
|
![]() |
![]() |
|
Turun satama, Suomi, 125 x 40/5.9 |
||
![]() |
![]() |
|


























